fbpx

Huomio hyvinvointialan yrittäjä:

Oletko valmis viemään liiketoimintasi uudelle tasolle?

Kasvata bisnestäsi ja rakenna unelmiesi elämäntyyli.

Mikä on Next Level Business?

Me olemme yhteisö menestyksennälkäisille hyvinvointialan yrittäjille, jotka ovat valmiina viemään liiketoimintansa uudelle tasolle.

Tavoitteenamme luoda menestyjien yhteisö, jossa kaikki tsemppaavat toisiaan ovat sitoutuneita tavoitteisiinsa, haluavat nostaa liikevaihtoa ja rakentaa unelmiensa elämäntyyliä.

Lue lisää Next Level -mentorointiryhmästä täältä.

Ryhmäkuva kädet ilmassa

Valmentajasi, 

Tomi Kokko

Minulla on 12 vuoden kokemus hyvinvointialan yrittäjänä, jonka aikana olen päässyt auttamaan yli 20 000 suomalaista kohti terveellisempää elämää.

Viimeisen 10 vuoden aikana olen käynyt seminaareissa ympäri maailmaa, palkannut mentoreita ja lukenut satoja kirjoja, eli olen käyttänyt valtavan määrän omaa rahaa hyvinvointialan liiketoiminnan salojen opiskeluun.

Minulla on mennyt 3 yritystä nurin, joten olen oppinut paljon myös kantapään kautta.

Nyt haluankin jakaa vuosien aikana kertynyttä oppia muiden yrittäjien kanssa. Minusta on mahtavaa päästä auttamaan yrittäjiä saavuttamaan tavoitteensa, nostamaan liikevaihtoaan ja elämään unelmiensa elämää.

Kommentteja mentorointiryhmäläisiltäni:

Joni Möttönen - Hieronta & Osteopatia

"Tomi on avannut minulle koko sen mahdollisuuksien kirjon ja luonut uskoa omaan tekemiseeni. Lisäksi olen saanut ympärille samanhenkisiä ihmisiä, joka on todella suuri voimavara omien suurien unelmien tavoittelemisessa."

Sirpa Boman - Fysioterapeutti

"Tämä yhteisö on ihan mieletön! Samanhenkiset ihmiset ovat tosi tärkeitä, kun pystyy jakamaan niitä omia ideoita ja ajatuksia muiden kanssa. Siitä saa hirveästi tsemppiä."

Heli Huovinen - Ekokosmetologi & luontaistuoteneuvoja

"Se, että oikeasti lähdin tekemään niitä asioita, joista Tomi on meitä opettanut, mahdollisti liikevaihtoni tuplaantumisen vain kahdessa kuukaudessa."

Haluatko mukaan menestyjien joukkoon?

Etsin uusia menestyksennälkäisiä hyvinvointialan yrittäjiä ympäri Suomea mukaan Next Level -mentorointiryhmääni. Valitsen ryhmääni vain tietynlaisia yrittäjiä:

  • Asenne kunnossa ja olet valmis kasvamaan… niin yrittäjänä kuin ihmisenä!
  • Tavoitteena rakentaa min. 100 000 € vuodessa vaihtava liiketoiminta (eli noin 8300 € per kk)
  • Liiketoiminta on jo aloitettu ja sinulla on liikevaihtoa. Jos olet vasta suunnitteluvaiheessa, niin tämä ryhmä ei ole vielä sinulle ajankohtainen.
  • Et pelkää laittaa itseäsi likoon
  • Haluat auttaa myös muita matkasi aikana
  • Menestyminen yrittäjänä on sinulle tärkeää ja olet valmis satsaamaan siihen

Jos tunnistit itsesi, saatat olla oikea henkilö mukaan. Paina alla olevaa nappia ja täytä hakemus.

Tomi on ollut erittäin suuri apu omien liikeideoiden suunnittelussa sekä antanut todella monia erittäin hyviä konkreettisia käytännön vinkkejä moneen tilanteeseen. Tomin tietämys varsinkin internet-markkinoinnista, sosiaalisen median brändäyksessä ja asioiden eteenpäin viemisessä on mielestäni Suomessa aivan omaa luokkaansa.

Mikko kemppe, yrittäjä

Kirjan kansi: Yrittäjän opas henkilöbrändäykseen

Haluatko oppia rakentamaan erottuvan henkilöbrändin vuonna 2021?

Tässä maksuttomassa oppaassa kerron simppelit menetelmät kestävän ja erottuvan henkilöbrändin rakentamiseen hyvinvointialan yrittäjänä.

Pidämme huolta yksityisyydestäsi. Lue tietosuojaselosteemme täältä.

UKK

Askarruttaako jokin? Tässä usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon liikevaihtoni tulee nousemaan valmennuksissa?

Taidot ja menetelmät, joita tulen opettamaan ovat todistetusti toimivia menetelmiä, joilla tulee tuloksia, siitä ei ole kahta puhetta. Tästä huolimatta niiden toteuttaminen on sinusta itsestä kiinni ja sinun tulee olla valmis tekemään duunia menestyksesi eteen.

Miksi mukaan pääsee vain hakemuksen perusteella?

Haluan varmistaa, että yrittäjä OIKEASTI haluaa menestyä. En anna aikaani sellaisille “yrittäjille” jotka eivät uskalla poistua mukavuusalueelta ja tee kasvuun tarvittavia asioita. Haluan myös varmistaa sen, että pystyn auttamaan juuri sinua yrittäjänä. Jos en pysty, niin senkin sanon rehellisesti hakuprosessin aikana. Lisäksi haluan koota tiimin samanhenkisiä yrittäjiä jotka pystyvät auttamaan toisia kasvamaan entisestään joten senkin vuoksi haluan ensin haastatella yrittäjiä ennen kuin päästän heidät mukaan. 

Kuinka paljon valmennukset maksavat?

Yrittäjän tulee olla valmis sijoittamaan omaan menestykseensä myös taloudellisesti. Useissa valmennukseissa yrittäjät saavat myös minun henk.kohtaista aikaani. Käyn yksityiskohdat läpi puhelinhaastattelun yhteydessä niiden kanssa joille näytän vihreää valoa osallistumisen suhteen.

En ole vielä aloittanut yritystäni, voinko silti tulla mukaan?

Valmennukset ovat lähtökohtaisesti tarkoitettu yrittäjille, joilla on jo toimintaa. Samaan hengenvetoon, omaan koulutukseen satsaaminen ei ole koskaan liian aikaista. En tule käymään mitään yrityksen perustamiseen liittyviä asioita läpi vaan keskitymme myyntiin ja markkinointiin, kasvuun ja brändäykseen. Eli taitoihin, jotka sinullakin tulee olla hallussa, mikäli haluat menestyä alalla. Toisin sanoen, voit silti täyttää hakemuksen sillä käsittelen ne tapauskohtaisesti ja kuten sanoin aiemmin, oikea asenne on se tärkein kriteeri ryhmään pääsyn kannalta.

En ole ihan varma voisiko tämä olla minulle, voitko auttaa?

Kyllä, laita s-postia minulle tomi@leaninfiveweeks.com niin minä tai joku tiimistäni auttaa sinua.